Ajan Pyörä on luova osuuskunta, jonka toiminta on alkanut Pispalassa Tampereella vuonna 2005. Osuuskunta on konsernirakenteinen, jossa tekijät toimivat omien aputoiminimiensä alla omilla toimialoillaan itsenäisinä yrittäjinä. Ajan Pyörässä toimii uuden sirkuksen esityksiä välittävä ohjelmatoimisto ja tapahtumantuottaja, esiintymisvaatepuoti, tulivälinevalmistaja sekä mustavalomaalaukseen erikoistunut taidepalvelu. Tämän lisäksi palvelujaan tarjoavat myös viittomakielen tulkki, valosuunnittelija, lavastaja ja graafikko. Ajan Pyörässä eri kulttuurialojen tekijät toimivat yhdessä ja erikseen. Yhteisistä projekteista paras esimerkki on vuosittain syyskuussa Pyynikin kesäteatterilla esitettävät tuliteatterit. Ajan Pyörässä on tällä hetkellä 18 henkilöjäsentä ja yksi yhdistysjäsen, Tampereen tulikollektiivi.
Flamman tulishowt ovat yhdistelmiä tulitaiteen eri muodoista, kuten tulenpyörityksestä, tulitanssista,
tulijonglöörauksesta, tulisirkuksesta ja tuliveistoksista. Esityksissä nähdään myös akrobatiaa, puujalkahahmoja tai mustavalossa hohtavia hahmoja ja lavasteita.
Suomen suurin tuliryhmä tunnetaan myös fantasianomaisista tuliteattereistaan. Vuonna 2010 Pyynikin kesäteatterissa esitetään Flamman tuliteatteri Lemminkäisen temppeli. http://www.flamma.fi/
Yhteys: Nella Brelo
Tuottaja
GSM 050 - 3175 140
email: nella(at)flamma.fi
Taidepalvelu Piecemakersin vahvuus on mustavalomaalaus, joka perustuu maalaamiseen erikoisväreillä. Maalaukset näyttävät normaalivalossa tavallisilla öljyväreillä tuotetuilta, mutta mustavaloksi kutsuttava ultravioletti-kohdevalo saa maalaukset näyttämään hehkuvilta. Samalla musta tausta näyttää tyhjyydeltä kuin valo tulisi maalauksen takaa. Hehkuva vaikutelma perustuu maaliväriin lisättyihin uv-valoherkkiin pigmentteihin. Piecemakersin taiteilijat esittivät tuotantoaan Tampereella huhtikuussa 2008 näyttelyssä Musta Valo - Tietoisuuden hehku.
Mustavalo- ja kuvataidetta lisää osoitteesta http://jlof.ajanpyora.org
Yhteys: Jussi Löf
GSM 040 - 547 1792
email: jussi.lof(at)ajanpyora.org
WorkShop ODD tuottaa ja customoi uniikkeja vaatteita rock-,
punk- ja UG-tyylejä mukaillen. Materiaaleina ovat erilaiset kankaat, nahka, metallilevyt, -niitit, -soljet ja -renkaat. Workshop ODDin vahvuutena on sirkuspuvustus sekä fantasia- ja esiintymisasut, joita se on tehnyt mittatilaustyönä rockbändeille ja muille esiintyville ryhmille, kuten tulishowryhmä Flammalle.
WorkShop ODD on vaatettanut Flammaa jo vuodesta 2003. WorkShop ODD tuottaa kaikki tuliteattereissa nähtävät fantasia-asut.
WorkShop ODD sijaitsee Tampereella ja on avoinna tilauksesta.
Yhteys: Arja Huotari
GSM 041- 529 3439
ODD 044 - 504 2660
email: arya(at)jippii.fi
Palomadesign on graafisen suunnittelun toimisto, joka pääasiassa suunnittelee ja toteuttaa websivuja.
Vahvuutena on suunnitella tyylikkäitä/persoonallisia mutta samaan aikaan navigoinniltaan selkeitä ja helppoja sivustoja käyttää.
Toimiston palveluihin kuuluu myös graafinen suunnittelu printtiin ja monenlaiset flash projektit.
Palomadesign toimii yhteistyössä myös muiden suunnittelijoiden ja koodaajien kanssa
saavuttaakseen toimivimmat ratkaisut asiakkailleen.
Jos tarvitset graafista suunnittelijaa tai websivujen toteuttajaa ota yhteyttä!
Yhteys: Rita Kärkkäinen
email: rita.karkkainen(at)ajanpyora.org
webpages: www.palomadesign.net

Tampereen tulikollektiivin tarkoitus on tuli- ja valotaiteen edistäminen. Kollektiivi tarjoaa jäsenilleen yhden sisätreenikerran viikossa, harjoitusvälineet sekä tuliesityksissä ja tulenpyöritystreeneissä tarvittavan lamppuöljyn. Suositusikäraja mukaan tulemiselle on 18 vuotta. Tulikollektiivissa on treenannut vuosien varrella useita esiintyviä ryhmiä, kuten Flamma, Flow, Titinki, Sirkus Kumiankka ja Statico.
Lisätietoja tulikollektiivista yhdistyksen internet-osoitteesta: http://ajanpyora.org/tulikollektiivi
Flamman yhteistyökumppani Tulentekijät on tuliveistosten, -lavasteiden,
-valaistuksen ym. dekoratiivisten tulielementtien rakentamiseen erikoistunut yksikkö.
Sen alaa ovat myös kokeelliset tulityöt ja tulevaisuudessa pyrotekniikka.
Tulentekijät on valmistanut Flamman tuliteatterien tulivälineet ja -veistokset esitykseen mittatilaustyönä.
Perinteisiä tulivälineitä ovat tulikepit, tulipoit, viuhkat ja devil stickit, erikoisempia välineitä ovat tuliveistosten lisäksi palavat moukarit,
sateenvarjot, hyppynarut ja päähineet. Tulentekijöiden tuotteita on saatavilla mittatilaustyönä, tilauksia otetaan vastaan puhelimella ja sahkopostilla.
GSM 040 - 742 9996
email: akselix(at)flamma.fi
Vilma clothes design aava
Yhteys: Vilma Riitijoki
email: vilma.riiitijoki(at)ajanpyora.org
Osuuskunnalla on myös aputoiminimiä, jotka eivät ole tällä hetkellä käytössä. Kioski- ja grillipalvelujen tuottamista jo vuonna 2000 harjoittanut Random-grilli on ollut pitkään telakalla, mutta pyörähti uudelleen käyntiin elokuussa Spray Jam '05:n sekä Pispala Folkien yhteydessä. Grilli avautuu aina tarvittaessa kesätapahtumien ruoantarjoana. Pispalan Basaari on käsityöpaja, silkkipaino ja luonnonmateriaalin jalostuspaikka. Basaari on toiminut tiiviissä yhteistyössä Pispalan muiden toimijoiden, kuten kirjastotalon, Pispalan karnevaalien ja Pispala Folkien kanssa. Musiikintuotannossa telakalla lojuu aputoiminimi Plastic Lab. Aputoiminimien toiminnan jatkamisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Akseli Perä-Rouhuun (GSM 040 - 742 9996, email akselix(at)flamma.fi)
